Keskeneräisiä asioita täytyy käsitellä

Matti Vanhasen suosio on laskussa, mikä on erittäin hyvä asia kun ajattelee hänen toimintansa avoimuutta:

“Pääministeri toivoi jo jokin aika sitten, etteivät tiedotusvälineet käsittelisi keskeneräisiä asioita. Lisäksi hän ohjeisti myös hallituksen ministereitä pitämään suunsa kiinni asioista, joiden käsittely on kesken.” (IS)

“Tämähän on demokraattisen päätöksenteon kannalta kauhistuttava asia”, sanoo STT:n päätoimittaja Mika Petterson ja minä olen täysin samaa mieltä. Mitä enemmän keskeneräisiä asioita julkisuudessa vatvotaan, sen parempi! En voi sietää ajatusta, että yhteisistä asioistamme päättämässä jossain suljetussa kabinetissa ovat vain aihetta sivuavien ministeriöiden ministerit ja että se olisi vielä jotenkin hyvä asia. On kyse valmisteltavien lakien laadusta, mutta erityisesti niiden asiasisällöstä ja arvoista joita esityksiin ujutetaan.

Matti Vanhaselle: Olet väärässä. Toivottavasti et ole pääministerimme vuoteen 2015 saakka, niinkuin märissä päiväunissasi haaveilet. Ehkä se olisi mielenterveydellesikin parempi asia kun et tunnu kestävän keskeneräisistä asioista puhumista julkisesti. Mielestäni niistä puhuminen on välttämätöntä demokraattisessa järjestelmässä. Emme kai ole kuitenkaan muuttumassa “kansandemokratiaksi“?

Leave a Reply