Minä, Vihreät ja ydinvoima

Päädyin Osmo Soininvaaran blogin kautta Tiedemiehen blogiin, ja sieltä pomppasi silmiini ajatus, jota minäkin olen pyöritellyt pitkään mielessäni. Tiedemies sanoo:

“Yleisestiottaen ainoa syy, miksi en ole liittynyt vihreisiin, on heidän ydinvoimakantansa. Pahin asia on se, että ko. puolueen kannattajistakin eri mittausten mukaan noin neljännes kannattaa ydinvoimaa, ehdokkaista yksikään ei koskaan kannata. Eikä todennäköisesti tule kannattamaan, koska sosiaalinen paine “oikeisiin mielipiteisiin” pitää ympäristössä kuin ympäristössä huolen siitä, etteivät soraäänet tule koskaan kuuluviin.”

Olen äänestänyt Vihreitä lähes koko aikuisikäni, päästyäni ensin irti seurakuntanuoruudestani. Ajatuskulkuni menee juuri samalla tavalla kuin Tiedemiehellä. Kannatan ydinvoimaa, mutta voin huoletta äänestää Vihreitä, sillä he eivät mitenkään pysty estämään ydinvoiman lisärakentamista Suomessa. Onneksi he ovat myös ottaneet hirttosilmukan kaulansa ympäriltä, joten kun ydinvoiman lisärakentamisesta päätetään, voivat he äänestää sitä vastaan, mutta pystyvät silti jäämään hallitukseen.

Olen luultavasti aika tyypillinen Vihreiden kannattaja siinä mielessä, että - kuten Tiedemies - en ole liittynyt puolueeseen. Ydinvoiman vastustaminen Vihreiden joukossa on niin intohimoista, että olisi varmasti vaikeaa toimia puoleessa aktiivisesti, ellei sitten tyytyisi pysymään kaapissa. Sisäisiä ristiriitoja siitä joka tapauksessa seuraisi.

Tietääkö kukaan yhtään Vihreiden aktiivipoliitikkoa (millä tasolla tahansa), joka kannattaa julkisesti ydinvoimaa?

Leave a Reply